Walaskala

Pohjois-Jäämeressä elää eräs sanomattoman suuri eläin, jota kutsutaan walaskalaksi. Nimestä ja ulkomuodosta päättäen woisi luulla sitä tavalliseksi kalaksi; mutta niin ei olekkaan. Kalat syntywät munista, jotka hautouwat auringon paisteesta; waan tämä synnyttää eläwiä sikiöitä, imettää poikasiansa maidolla ja hengittää keuhkoilla eikä kiduksilla, niinkuin kalat. Se on siis tawallinen imettäjäinen, niinkuin esm. kissa ja koira. Walaskala on noin 70-80 jalan pituinen ja painaa kymmentä tuhatta leiwiskää; se on siis suurin kaikista nyky-ajan eläimistä. Sen pää, joka on kolmas osa koko ruumiista, on yläpuolelta litteä ja leweä ja alenee siwulle päin, niinkuin katto. Suu on erinomaisen iso, nielu sitä wastoin ahdas, niin että isompi kala ei pääse sen läpitse. Pään-laessa owat sieraimet, joita myöskin sanotaan suihkurei'iksi. Niiden kautta puhaltaa walaskala suurella kohinalla suustansa weden, joka hänen syödessään on siihen joutunut. Waikka walaskala on näin suuri eläin, ei sillä kuitenkaan ole isommat silmät, kuin tawallisella härällä. Hampaitten siassa on walaskalalla yläleuassa parran muotoinen tiheä riwistö notkeita luusälyjä, joista saamme niinkutsutut kalanluut. Ihon alla on 9-12 tuumaa paksu raswakerros.

Luulisipa, että semmoinen tawattoman suuri eläin, kuin walaskala on, tarwitsisi oikein isoja eläimiä ruuaksi, mutta niin ei olekkaan asian laita. Se elää ainoastaan pienistä hyönteisistä ja nilwiäisistä, joita suuresta määrässä löytyy meressä.

Walaskalat oleskelewat mielellään suurissa joukoissa. Wälistä tawataan niitä oikein tuhansittain yhdessä. Silloin he uiwat wedenpinnan alla ja tulewat ainoastaan joka neljännes tuntia ylös hengittämään ja nieltyä wettä ulos puhaltamaan. Walaskalalla on myöskin paljon wihollisia, jotka sitä suuresti kiusaawat, ja sen on melkein mahdoton puolustaa itseänsä heitä wastaan; sillä sen leweä ja iso pyrstö, jolla se kyllä woi lyödä isompia wihollisia, ei kuitenkaan suojele häntä noita pienempiä ja wikkelämpiä saha- ja tuurakaloja wastaan, jotka oikein joukottain karkaawat hänen päällensä ja repiwat lihaa ja raswaa hänen ruumiistaan. Nämät kalat woiwat oikein kiusata walaskalan kuoliaaksi. Myöskin waiwaa häntä eräs laji näkinkenkiä, jotka eläwät walaskalasta ja oleskelewat hänen ihonsa arwissa ja rypyissä. Wälistä kokoontuu näitä pikku eläwiä niin suuri luku yhteen walaskalaan, että ne kokonaan peittäwät hänen ruumiinsa. Eräs toinen pikku eläwä, nimeltään walaskalan täi, on myöskin ikäänkuin Luojalta määrätty asumaan ja elämään hänen nahassaan. Niin pieni kuin tämä täi onkin, syö se kuitenkin walaskalan ruumista rikki, niin että luulisi petolintujen sitä raadelleen.

Mutta onpa walaskalalla muitakin wielä waarallisempiä wihollisia. Ihminen häntä wainoo saadaksensa sen raswaa, kalanluita, ynnä muita aineita, jotka tulewat sen ruumiista. Sadoittain laiwoja lähtee joka wuosi walaskalan pyyntöön Jäämeren kaukaisille wesille. Tätä pyyntöä toimitetaan seuraawalla tawalla. Niin pian kuin walaskala hawaitaan, lasketaan laiwasta wene laineille, johon pannaan joukko rohkeita ja kokeneita matruusia sekä näiden lisäksi yksi tai kaksi miestä, jotka owat tottuneet keihästä heittämään. Keihästä, jota käytetään walaskalan-pyynnössä, sanotaan harpuuniksi eli wäkäkeihääksi; tämän päässä on raskas rauta, wä'illä warustettu, jotka tunkeuwat walaskalan lihaan, niin että on waikea jälleen wetää harpuuni ulos. Niitä iehiä, jotka tätä asetta käyttäwät, sanotaan harpuunimiehiksi. Kohta, kun walaskala kohottaa ruumiinsa wedenpinnan yli, astuu harpuunimies weneen keulaan, tarttuu harpuuniin ja heittää sen kaikin woimin walaskalan selkään; huomattuaan itsensä haawoitetuksi, ei se pakene, waan laskee päänsä alas ja sukeltaa sanomattoman suurella nopeudella suoraan meren pohjaan. Wähän aikaa weden alla oltuaan tulee se jälleen ylös, ja jos harpuuni on […]